31.1.2016

Tapahtumarikas ottelu päättyi vieraiden voittoon

Ottelupäivänä poikien kokoonpanossa oli pientä vaihtuvuutta, kun Matti Ollikaisen ja Toni Hännisen sairastelut eivät hellittäneet ja näin olivat estyneitä pelaamasta. Niilo ”Huju” Laasonen astui siis tolppien väliin Ollikaisen tilalle ja Tomi Ukkonen astui Hännisen kenkiin.

30.1.2016

Pojat isännöi vaikeaa vastustajaa sunnuntaina

Oravan nilkka on jälleen pelikunnossa
Sunnuntai 31.1.2016 Klo 16:30
RiPa Young Boys - JKV
Mikkeli, Rantakeidas

Poikien ottelut jatkuvat huomenna ja vastassa on yksi sarjan vahvimmista joukkueista. Jyväskylän Kylteriveljet eli paremmin tunnettu JKV astuu kenkinensä Rantakylän askiin. Joukkueet tasasivat pisteet marraskuussa Jyväskylän Palokassa numeroin 4-4. Tuossa ottelussa JKV oli selvästi hallitsevampi osapuoli ja sai tasoitettua ottelun oltuaan 1-4 tappiolla vain kuusi minuuttia ennen ottelun päättymistä. JKV on noussut tällä kaudella useaan otteeseen kuilun partaalta tasapeleihin sekä voittoihin. JKV oli kauden avausottelussa 5-1 tappiolla Riemu/2 vastaan, mutta nousi vielä 5-6 johtoon ottelun lopussa. Riemu/2 tosin tasoitti ottelun 6-6 vain pari sekuntia ennen

24.1.2016

LPK ei ollut yllätettävissä

Jesse Paasoselle kaksi syöttöä
LPK:ta vastaan
LPK oli jälleen vahvempi ja korjasi täyden pistepotin lopulta helpostikkin. Young Boysin osalta kärkikolmikko LPK, JKV ja Hukka-Pallo alkaa tehdä karkumatkaa sarjataulukossa, kun pelit ovat puolessa välissä. Poikien kyljessä vankimmin sijoista 4-6 taistelee tällä hetkellä FS Feeniks sekä Riemu/2. Poikien kokoonpanoa ei oltu vielä pelipäivänä täysin lyöty lukkoon, koska kuume- sekä flunssapotilaiden tila oli vielä hieman auki. Pahaksi onneksi Mika Hurskainen sekä Tuukka Sirviö olivat molemmat liian heikkokuntoisia, jotta olisivat täyden pelin pystyneet pelaamaan. Hurskainen jäi potemaan kuumetta kotiin ja flunssa-Tuke kävi tekemässä ainoastaan yhden täsmävaihdon 6-1 tilanteessa. Pojat pelasivat ottelun siis kolmella pakilla ja kahdella hyökkäysparilla.

21.1.2016

Lauantaina sarjakärjen haastoon

 Kauden 2013-2014 LPK ottelu Kisakaaressa
Kuva: Niko Takala
Lauantaina joukkue kohtaa sarjaa johtavan LPK:n Jyväskylässä. Joukkueiden välissä on kahdeksan pistettä, mutta Pojat ovat pelanneet ainoastaan kuusi ottelua, kun LPK:lla pelejä on takana seitsemän. Joukkueet ovat kauden aikana kohdanneet jo kerran, jolloin LPK oli 1-4 parempi. Tuosta ottelusta ei paljon positiivisia muistoja poikien leiriin jäänyt, koska maalien puuttumisen, rikkoituneiden pelaajien ja tuhlattujen maalipaikkojen värittämä ottelu vaikutti poikien puolesta enemmän Pilanpäiten-ohjelmasta napatulta käsikirjoitukselta, kuin futsal-kauden avausottelulta.

10.1.2016

Poikien "Ykkönen" varmisti voiton toisella puoliajalla

Tuukka teki maalin jälleen puolesta kentästä - Illan
tehot olivat 3+1
PoPS-78 voiton myötä pojat kipusivat sarjassa neljänneksi ohi FS Feeniksin. Kolmannelle sijalle on vielä piste matkaa ja kärkeen viisi pistettä. Myös maalisuhde saatiin lauantaina käännettyä plussan puolelle, joten joukkueen tilannetta on saatu kohennettua alkukauden tappiollisten ensimmäisten pelien jälkeen valoisampaan suuntaan.

8.1.2016

Poikien vieraaksi keitaalle saapuu PoPS-78

Ensimmäisissä peleissä polvensa loukannut Epi on
jälleen kokoonpanossa
Ripa Young Boys - PoPS-78
Lauantai 9.1.2016 klo 16:30
Mikkeli, Rantakeidas

Reilun kuukauden tauon jälkeen pojat pääsevät jälleen irti. Ennen taukoa joukkue pääsi maistamaan voittoputken tuomaa nautintoa, kun tappion poikia vastaan kärsivät Rantakylässä FS Feeniks ja vieraskentällä Riemu/2. Joukkue on tällä hetkellä sarjataulukossa sijalla viisi, joten nousuvaraa joukkueella on rutkasti.