Niilo on Young Boys joukkueen Sitoutuneimpia pelaajia |
Young Boysi paransi omaa peliään
hävityn JIPPO ottelun jälkeen ja nappasi Ylämyllyn Yllätyksestä
25-1 voiton. Joukkue paransi esitystään, mutta myös muutama
joukkueen ennätys laitettiin uusiksi kyseisessä ottelussa.
Edellinen Young Boys joukkueen yhden ottelun tehtyjen maalien ennätys oli
kaudelta 2012-2013, kun Hukka-Pallo hävisi Young Boyseille 23-7. Nyt
kotijoukkue paransi ennätystään kahdella maallilla. Pelaajien
henkilökohtaisia ennätyksiä kirjattiin ottelussa useita, mutta Mikko "Nyt onnistuu kaikki" Kaminen rikkoi myös yhden Young Boys joukkueen vanhoista ennätyksistä. Mikko on joukkueemme ainoa pelaaja,
joka on kyennyt historian aikana tekemään yhden ottelun aikana
kuusi maalia. Ennen tätä ottelua Jarmo Orava, Antti Hujanen, Ville
Ahonen, Karra Väisänen ja Joonas Heinikainen olivat onnistuneet
tekemään yhden ottelun aikana viisi maalia. Saa nähdä rikotaanko
näitä ennätyksiä jatkossa.
Itse aamun peliin Young Boysin kokoonpanoon
saatiin lopulta kaksi kentällistä pelaajia sekä molemmat
maalivahdit. Ennen ottelua päätettiin joukkueena taistella loppuun
asti vaikka oltaisiin 0-10 tappiolla. Tärkeintä oli säilyttää
hyvä peli-ilme läpi ottelun. Nautitaan pelaamisesta ja tehdään
sitä mitä osataan olivat ydinsanoma ennen ottelua joukkueelle.
Tällä kertaa jokainen pelaaja olikin hyvin kuulolla ja kentällä
nähtiin uudestisyntynyt Young Boys.
1.Puoliaika
Kotijoukkue laittoi paineen heti
ottelun alusta lähtien Yllätyksen maalille ja loi tukun paikkoja jo ensimmäisessä vaihdossa. Ensimmäiset hyvät paikat vieraat vielä
selvittivät, mutta kuparisen rikkoi ottelun tehomies Mikko Kaminen
nätillä yläkulmavedollaan. Ottelu saatiin viidessä minuutissa 3-0
tilanteeseen, jonka jälkeen Yllätyksellä oli omat paikkansa. Matti
Ollikainen teki neljä tärkeää torjuntaa, joten Yllätys pidettiin
vielä maalittomana. Vierasjoukkueen painostus ei paria minuuttia
pidempään kestänyt ja tämän jälkeen Young Boys vei puoliaikaa
täysin oman mielen mukaan. Toni "Yksi on pakko tehdä"
Hänninen teki puoliskon aikana ensimmäisen maalinsa Young Boysin
paidassa ja pääsi näin pois nollakerhosta. Ensimmäinen puoliaika
päättyi lopulta 9-0 lukemiin kotijoukkueelle.
2.Puoliaika
Mikko on viime peleissä päässyt harjoittelemaan maalien tuulettamista |
Ennen ottelua oli sovittu, että
maalivahdit pelaavat ottelun puoliksi ja toiselle puoliskolle
tolppien väliin asteli Niilo "100% osallistuminen joukkueen
tapahtumiin" Laasonen. Vaikka ottelu oli tässä vaiheessa
käytännössä ohi, niin vierasjoukkue ei lopettanut pelaamistaan
missään vaiheessa. Tänään Young Boysilla vain onnistui kaikki ja
miehet sekä pallo liikkui Kisakaaren lattialla mallikkaasti.
Syötötkin napsahtivat oikeaan osoitteeseen läpi ottelun jokaisella
pelaajalla. Kymmenen minuuttia ennen loppua Toni Hänninen ja Pietu
Nykänen päättivät jättää ottelun lopun pelaamatta. Syynä oli,
ettei kumpikaan pelaaja ollut täydessä kunnossa ja näin
mahdollinen loukkaantuminen ratkaistussa pelissä päätettiin estää
tällaisella ratkaisulla. Ottelun viime minuuteilla Yllätys sai
tehtyä joukkueen ainoan maalin, kun vastustajan veto
rangaistusalueen kaarelta upposi verkkoon. Ottelun lopussa
kotijoukkue onnistui kiihtyvällä tahdilla tekemään maaleja ja
lopulliset lukemat olivat kovinkin suurinumeroiset.
Kotijoukkue Young Boys voitti ottelun 25-1.
Vaikka ottelu päättyikin selvin
lukemin ja Young Boys pääsi jälleen pisteiden makuun, niin
tärkeämpää oli pelaajien onnistuminen. Toivottavasti
itseluottamus palasi pelaajille ja sarjan viimeiset kolme ottelua
jaksetaan pelata samanlaisella tyylillä pelistä nauttien, kuin tässä ottelussa. Joukkueella on nyt kahden
viikon tauko ennen seuraavia pelejä, joissa kohdataan Jyväskylässä
Liikunnan Riemun kakkosjoukkue sekä Fs Feeniks. Tiukat ja
nautittavat pelit varmasti tiedossa eikä pidä unohtaa kauden
päätösottelua sarjavoitosta taistelevaa LPK:ta vastaan
Kisakaaressa 8.3.
RiPa Young Boysin kokoonpanoon
Mikko
Kaminen (6+5) +14
Vili Häkkinen (4+0) +12
Jesse Paasonen (3+8) +14
Joonas Heinikainen (3+2) +14
Pietu Nykänen (3+0) +5
Jani Kaminen (1+1) +15
Toni Hänninen (1+1) +9
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti