Young Boys haki Jyväskylästä voiton
sekä tappion. Päivän ensimmäisestä ottelusta joukkue punnersi
4-7 voiton Riemu II kustannuksella. Toisessa ottelussa vastassa oli
hyvässä vireessä oleva Feeniks, joka päihitti Young Boysin
helpon oloisesti lukemin 8-1.
Riemu II - RiPa Young Boys 4-7 (2-0)
1.Puoliaika
Young Boys juonimassa kulmapotkua Riemu ottelussa |
Ottelu alkoi hyvin tyypilliseen Young
Boys tapaan, kun vain 10 sekuntia ja vastustaja iskee ottelussa
pelivälineen ensimmäisen k
erran maaliin. Vajaa minuutti tästä,
niin Riemu oli jo 2-0 johdossa ja Young Boysin huonot aloitukset
saivat jälleen lisä luvun tälle kaudelle. Onneksi takaiskut jäivät
tällä kertaa vain kahteen osumaan ottelun alussa, niin ei
täydellistä romahdusta ensimmäisten minuuttien aikana nähty.
Puoliaika meni molempien joukkueiden pitäen palloa tasaisesti vastustajan päädyssä, mutta Riemu sai puoliskolla
paremmat maalintekopaikat. Kotijoukkue sai usean ylivoimahyökkäyksen
katkottuaan Young Boysin hyökkäyksen puolestakentästä, mutta Matti Ollikainen piti pojat vielä pelissä mukana hyvillä torjunnoillaan. Young Boysin laukaukset viuhuivat taas toisessa päädyssä lähes poikkeuksetta ohi ja yli. Kertaalleen käytettiin palloa ylärimassa ja vastustajan maaliviivalla, mutta ei maalia ei saatu tehtyä ensimmäisen puoliajan aikana.
Puoliajalle lukemissa 2-0 Riemulle.
2. Puoliaika
Ottelussa kumpikaan ei ollut selvästi niskanpäällä, joten toiselle puoliskolle lähdettiin erittäin luottavaisin mielin vaikka tappiolla joukkue olikin. Paikkoja pystyttiin luomaan, mutta jatkossa pitää pyrkiä keskityymään maalintekotilanteissa tarkemmin omaan suoritukseen. Puoliskon
pyörähdettyä käyntiin Riemu tuli kovalla sykkeellä päälle ja
onnistui lisäämään johtoaan jo 3-0. Maalin jälkeen Young
Boysillakin alkoi onnistua paremmin ja viisi minuuttia ennen loppua taululla komeili 3-5 lukemat vierasjoukkueelle. Riemu oli puoliajan
alussa ottanut useita virheitä ja virhetili tulikin ottelun
loppuhetkillä täyteen, mutta 10m veto ei tuottanut tällä kertaa
Young Boysille ratkaisevaa osumaa. Riemu tuli vielä kerran maalin
päähän, mutta kun Jesse Paasonen ja Mikko Kaminen onnistuivat
vielä mieheen maalinteossa, niin ottelu kääntyi lopulta Young Boysille.
Ottelu päättyi Young Boysin 4-7 voittoon Riemu II:sta.
Ottelun kokoonpano
Jesse Paasonen (2+2) +1
Erno Mäkeläinen (2+0) +2Mikko Kaminen (2+0) +2
Tuukka Sirviö (1+2) +3
Jani Kaminen (0+2) +3
Juuso Savikurki (0+0) +1
Pietu Nykänen (0+0) 0
Joonas Heinikainen (0+0) 0
Matti Ollikainen mv (0+1)
Feeniks - RiPa Young Boysi 8-1 (5-0)
1. Puoliaika
Matti otti molemmissa otteluissa hienoja koppeja |
Jos Riemu pelissä oli aloitus huono,
niin Feeniks ottelussa se oli täydellinen katastrofi. Ottelua pelattu
kuusi sekuntia ja Feeniks ottelussa 1-0 johtoon. Kotijoukkue naputti
taululle 10 minuutissa lukemat 5-0 ja ottelu alkoi käytännössä
olla jo selvä. Ottelussa maalilla aloitti Niilo Laasonen, mutta
Niiloa maaleista yksinään ei pidä syyttää. Vastustajat
päästettiin tulemaan laukaisusektorille liian helposti, ja
kymmenestä metristä viuhuvat yläkulmavedot olisivat olleet hankalia jokaiselle
maalivahdille. Siihen lisäksi pari syöttövirhettä
alakerrassa, niin ei ole helppoa olla Young Boysin maalilla
sellaisessa pelissä. Matti Ollikainen otti tolppakomennuksen 5-0
tilanteessa, mutta jos ei maaleja pysytä tekemään, niin silloin ei
ole väliä kuka siellä omien tolppien välissä seisoo. Puoliaika
Feeniksille 5-0.
2. Puoliaika
Toisella puoliskolla joukkue pyrki
saamaan vähintään yhden maalin, ettei jäätäisi nollille
tässä ottellussa. Ottelu oli Young Boysin puolelta hyvin hankala
alusta alkaen, koska Feeniks puolusti hyvin ja piti pallon alla
jokaisessa Young Boysin hyökkäyksessä kaikkia neljää pelaajaa. Maalivahtipelikin toimi Feeniksillä hyvin ja Young Boysin vähätkin tilanteet pystyi maalivahti hoitamaan helposti. Poikien hidas liike ei tuottanut vastustajalle minkäänlaisia
ongelmia puolustaessa. Onneksi joukue ei ottelussa kuitenkaan
nollille jäänyt, kun Matti Ollikainen heitti hyökkääjälle
pitkän pallon vastustajan kenttäpäätyyn. Tähän heittoon
kerkesi ensimmäisenä Feeniksin puolustaja, joka puski pallon omaan
maaliin. Feeniks onnistui toisella puoliajalla vielä muutamaan
otteeseen ja lopulliset lukemat olivat tylyt 8-1 Feeniksille.
Ottelun kokoonapano
Matti Ollikainen mv (1+0)
Niilo Laasonen mv (0+0)Pietu Nykänen (0+0) -3
Jesse Paasonen (0+0) -3
Jani Kaminen (0+0) -3
Joonas Heinikainen (0+0) -4
Mikko Kaminen (0+0) -4
Tuukka Sirviö (0+0) -4
Erno Mäkeläinen (0+0) -5
Juuso Savikurki (0+0) -2
Päivästä saldona kolme pistettä,
mikä oli lähtökohtiin nähden minimitavoite joukkueelle.
Otteluiden välillä oli vain kymmenen minuttia, joten väsymys
painoi Feeniks ottelussa pelaajien jaloissa selvästi. Hyvä nousu
Riemu II pelissä kolmen maalin takaa voittoon oli positiivinen asia,
ettei pelaamista lopetettu missään vaiheessa. Pelaamisesta
nautittiin ja kentälle annettiin kaikki mitä annettavana oli.
Feeniks onnistui ottelussa nopeasti karkaamaan suurinumeroiseen
johtoon, jolloin väsynyt Young Boys joukkue alkoi jo pohtimaan mitä
ruokaa tilataan ABC:ltä, koska hyvin mahdottoman tehtävän alla
oltiin tuossa ottelussa. Sarjassa Young Boys jatkaa kolmantena
Riverballin ja LPK:n perässä. Joukkeen viimeinen ottelu on kahden
viikon päästä Kisakaaressa lauantaina 8.3 juuri sarjavoitosta
kamppailevan LPK:ta vastaan. Otteluaika selviää lähempänä
ottelupäivää riippuen LPK:n tilanteesta sarjassa. Ottelu tullaan
kuitenkin aloittamaan klo 16:00-18:00 aikana. Tuolloin siis kannattaa
varata aikaa ja matkata Ristiinan hornankattilaan Kisakaareen kauden viimeiseen sarjapeliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti