Tappioputki jäi lyhyeksi, kun Young Boys voitti PoPS-78 8-5 (2-3). Kotijoukkueella oli ottelussa lukematon määrä maalipaikkoja, mutta
varsinkin ylärima oli paha alitettava ensimmäisellä puoliajalla.
1.Puoliaika
Vili pääsi kahdesti maalin makuun |
Vaikka Young Boys pyrki ottamaan alun
tarkkaan, ettei heti alussa takaiskuja nähtäisi, niin siitä huolimatta ensimmäisen osuman iski vierasjoukkue. PoPSin hyökkääjä
katkaisi keskialueella syötön, josta pääsivät 2vs1
ylivoimahyökkäykseen. Tästä ei PoPSin joukkue
erehtynyt ja pallo
ensimmäisen kerran Young Boysin maalissa ajassa 1:07.
Joutsa-Romahdusta ei onneksi nähty ja tappiot saatiin ensimmäisten
vaihtojen aikana pidettyä pieninä. PoPS vain kahden vaihtopelaajan
voimin antoi kotijoukkueelle pallonhallinnan lähes täysin. Tämän
vuoksi peliä käytiin suurimmaksi osaksi PoPSin päädyssä
tilanteita luoden. Paikkoja oli ensimmäisellä puoliskolla
toistakymmentä, mutta ylärima, tolpat ja maalilla pelannut PoPSin
kapteeni Teemu Hallikainen hoiti suurimman osan vedoista väljemmille
vesille. Onneksi ottelun ratkaisija Mikko "hattutemppu"
Kaminen sai kuparisen rikki ajassa 07:53. Pyöritys jatkui
tasoituksen jälkeen edelleen PoPSin päädyssä ja Young Boys
siirtyi ensimmäisen kerran johtoon Vili Häkkisen läpiajon päätteeksi. Tilanne
tällä hetkellä 2-1 ja pelikello näytti 12:47. Puoliajan
loppuhetkillä Young Boysille iski musta hetki. PoPSi iski vajaassa minuutissa kaksi osumaa ja siirtyi ottelussa toistamiseen johtoon. PoPSilla oli ensimmäisellä puoliskolla vain neljä maalipaikkaa, joista se tehokkaasti käytti kolme maalintekoon. Young Boysilla oli lähemmäs kaksikymmentä paikkaa, joista vain kaksi saatiin sisään. Puolisko päättyi 2-3 lukemiin PoPSille.
2.Puoliaika
Mikko hassutteli kolme maalia PoPSin verkkoon |
Joukkueemme on tällä kaudella tottunut lähtemään pelaamaan toiselle puoliskolle takaa-ajajan asemasta, niin mitään syytä panikkiin ei tauolla ollut. Peli oli
hyvin hallussa ja paikkoja maalien tekoon tuli. Luottoa siis oli,
että kyllä ne paikat käytetään toisella puoliskolla paremmin
hyödyksi.Toinen puoliaika meni samalla kaavalla, kuin ensimmäinenkin
PoPSin yrittäessä vastahyökkäyksillä luoda maaleja ja Young
Boysin pyörittäessä peliä. Tasoitus tuli Erno "tasoitusmaali"
Mäkeläisen toimesta ajassa 23:05 Tuukka Sirviön syötöstä. Vain
hetki tästä, niin Mikko Kaminen ja Vili Häkkinen maalasivat maalin
mieheen ja tilanteeksi kotijoukkueen kannalta helpottava 5-3 johto.
Aikaa oli jäljellä kuutisen minuuttia, kun PoPS sai pallon
kotijoukkueen päätyyn pyörittäen peliä reikäpaidalla. Tämän
pyörityksen päätteeksi PoPSille syntyi 5-4 kavennusosuma. Young
Boysilla ei ollut ensimmäisellä puoliajalla yhtään
kumulatiivista virhettä, mutta toisella puoliajalla viisi virhettä
tuli nopeasti täyteen. Young Boys pyrki pelaamaan rauhallisesti,
ettei kuudennetta virhettä tulisi, mutta neljä minuuttia ennen
täyttä aikaa tuomarin pilli kävi Young Boysin virheen merkiksi.
Kotijoukkue kävi hieman lämpöisenä tilanteessa, koska ensin
Tuukka Sirviötä rikottiin vastustajan päädyssä eikä tilanteesta
vihelletty asiaan kuuluvaa virhettä PoPSille. Viheltämättömästä
tilanteesta vain pari sekuntia myöhemmin Tuukka taistelee PoPSin
puolustajan kanssa josta vihelletään virhe Young Boysille. Onneksi
10 metrinen menee reilusti yli ja Young Boys säilytti maalin
johtonsa. Piinasta kotijoukkueen päästi Mikko Kaminen sivaltamalla
ottelun kolmanne maalinsa ajassa 36:38. Tämän jälkeen numeroita
pääsi kaunistelemaan Joonas Heinikainen ja maalivahti Matti
Ollikainen. Viimeisellä minuutilla PoPS sai vielä yhden maalin
huonon puolustuspelaamisen seurauksena. Ottelu päättyi Young Boysin
8-5 voittoon.
Ottelun tärkein tavoite täyttyi, eli
saatiin voitto alle. Ottelussa saatiin paljon tilanteita, mutta
maalinteko oli hyvin hankalaa, jälleen kerran. Jarmo Oravan poissa
olo näkyy kovinkin oleellisesti Young Boysin hyökkäyksissä. Kun
joukkueesta on pois pelaaja, jonka piste/peli tahti liki
kolmekymmentä ottelua on ollut lähemmäs 3, niin tämä näkyy
väkisinkin koko joukkueen tehoissa. Tietysti PoPS pelissä oli
sellaisia paikkoja, mistä pitäisi pallo saada maaliin ja ratkaista
pelit hyvissä ajoin. Onneksi Mikko Kaminen ja Vili Häkkinen
paikkasivat joukkueemme tehottomuutta eikä kolmatta takaiskua
tullut.
Seuraavan kerran Young Boys taistelee
pisteistä tulevana sunnuntaina. Ottelut pelataan Ristiinan Kisakaaressa. Klo 17:00 kohdataan ensin Kady III ja illan toisessa
ottelussa klo 19:00 sarjakärki SC Riverball. Tuolloin ratkeaa onko
Young Boysilla enää asiaa sarjan kärkeen vai jääkö joukkue
taistelemaan himmeimmistä sijoista.
PoPS-78 ottelun kokoonpano
Mikko Kaminen (3+0) +3
Vili Häkkinen (2+0) +0
Joonas Heinikainen (1+1) +3
Erno Mäkeläinen (1+1) +2
Matti Ollikainen Mv (1+0)
Tuukka Sirviö (0+2) +3
Jani Kaminen (0+1) 0
Jesse Paasonen (0+1) 0
Toni Hänninen (0+0) +1
Pietu Nykänen (0+0) 0
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti