Young Boysin lohkovoitto jäi haaveeksi Riverball tappion myötä. Joukkue taisteli hyvin ja urhoollisesti
sekä esitti hyviä otteita, mutta sekään ei riittänyt. Riverball
otti lopulta 4-5 voiton ja marssii vakuuttavasti ilman tappioita
lohkon kärjessä. Edes voitettu Kady peli ei ottelun jälkeen mieltä
lämmittänyt, kun joukkue tajusi tavoitteen karisevan
tavoittamattomiin tällä(kin) kertaa.
RiPa Young Boys- Kady III 12-0 (7-0)
Päivän otteluiden alla Young Boysin
kokoonpano oli hyvin eläväinen, kun Toni Hänninen ja Jesse
Paasonen eivät pystyneet pelaamaan. Tonin selkä ei olisi kestänyt
pelaamista ja Jesselle iski lämpöä kuumeen muodossa juuri pelipäivänä. Onneksi liikettä oli myös
toiseen suuntaan, kun Juuso Savikurki pääsi loukkaantuneiden
listalta kokoonpanoon. Kokoonpanossa oli lopulta hyvä 2+9 pelaajan
miehistö.
1.Puoliaika
Joukkuehengen luontia ennen ottelua |
Ottelu alkoi välittömästi kotijoukkueen hallinnalla sekä pommituksella. Kady pysyi ottelun pari ensimmäistä vaihtoa vielä mukana, mutta tämän jälkeen ottelun voittajasta ei ollut
epäselvyyttä. Young Boys iski nopeasti 4-0 johdon ja Kadyn
selkäranka alkoi katketa nikama nikamalta sekä henkinen kantti
pettää. Tästä osoituksena yhden Kady pelaajan turhautuminen ensin
epäurheilijamaisella käytöksellä, keskikentän törkeällä
taklauksella sekä tuomarin pienellä tönäyksellä. Aikaa näihin
toimiin kului vain 15 sekuntia ja tuloksena oikeutetusti kahden
keltaisen kautta punainen kortti ja kentältä poisto. Vain hetki
tästä, niin valitettavasti Kadyn yksi kenttäpelaaja loukkaa
itsensä niin pahasti, että hänet jouduttiin viemään Mikkelin
keskussairaalaan. Allekirjoittaneelta tilanne
jäi hieman epäselväksi, mutta toivottavasti ei pahempaa vammaa
sattunut ja kyseinen pelaaja pääsee jatkamaan pelejään Kadyn
paidassa vielä tällä kaudella. Puoliaika päättyi lopulta 7-0
Young Boysin johtoon.
2.Puoliaika.
Mikko Kaminen viimeistelee ottelun neljännen osumansa |
Toisella puoliskolla pyrittiin ottamaan
hieman rauhallisemmin ja tarkoituksena oli luoda pitkiä hyökkäyksiä. Näin
säästeltäisiin voimia toiseen otteluun ja Kady ottelu saataisiin
nopeasti pois alta, jotta valmistautuminen Riverball peliin voisi
alkaa. Toinen puoliaika olikin pelailua, jossa tahtipuikkoja piti
kotijoukkue Young Boys. Numeroita kaunisteltiin vielä viidellä
maalilla ja ottelu päättyi lopulta Young Boysin 12-0 voittoon.
Ottelussa nollapelin torjunut Matti "Laukoa saa, mut tuskin
menee" Ollikainen torjui Young Boys historian toisen nollapelin.
Edellinen nollapeli tapahtui 46 ottelua sitten vuonna 2010, jolloin
pojat voittivan MyPassionin samaisella kentällä lukemin 7-0.
Ottelussa Mikko "Mulla ei käy ikinä lappu" Kaminen oli täysin
pitelemätön iskien tehot 4+1. Myös Tuukka "Maalikuningas" Sirviö ja Pietu "Voitolla yöhön" Nykänen
olivat hyvällä pelipäällä ja molemmat iskivätkin kaksi häkkiä
mieheen.
Young Boysin kokoonpanoon
Mikko
Kaminen (4+1) +6Tuukka Sirviö (2+3) +7
Pietu Nykänen (2+0) +3
Jani Kaminen (1+2) +5
Juuso Savikurki (1+1) +4
Erno Mäkeläinen (1+0) +5
Juuso Kakkonen (1+0) +4
Vili Häkkinen (0+0) +6
Joonas Heinikainen (0+0) +4
RiPa Young Boys - SC Riverball 4-5 (3-1)
1.Puoliaika.
Tuukka kaadettiin selvässä maalintekotilanteessa |
Riverball ottelu alkoi 45 minuuttia
Kady ottelusta ja tunnelma oli hyvin odottavainen. Kisakaaren
hornankattilaan oli saapunut hyvin väkeä molempiin otteluihin ja
yläparven ensimmäinen seisomarivistö oli täytetty jokaista
paikkaa myöten. Kun tuomari lopulta vihelti ottelun alkaneeksi, niin
tärkeä taistelu sarjan kannalta saattoi alkaa. Alku oli lievästi
Riverballin hallintaa. Vierasjoukkue karvasi hyvin ylhäältä ja
näin häiritsi Young Boysin pelinrakentelua. Riverin hyökkääjä
saikin karvattua Young Boysin puolustajalta pallon ja laukoi ottelun
ensimmäisen maalin oikean tolpan kautta maaliin. Riveri siirtyi
ottelussa 0-1 johtoon. Maalin jälkeen kotijoukkue alkoi saada
enemmän otetta ottelusta ja paikkoja alkoi syntyä myös Riverin
päätyyn. Kuten edellisessä ottelussa, niin tässäkin maaleja
latoi Mikko Kaminen. Mise iski kaksi näyttävää maalia ja näin
siirti Young Boysin 2-1 johtoon ja yleisö nautti tästä tilanteessa
täysin rinnoin. Young Boys lisäsi johtoaan, kun Tuukka Sirviö
laukoi 3-1 maalin viiden metrin rangaistuslaukauksen oikeaan alakulmaan.
Tilannetta edelsi Riverin puolustajan rike, jossa Tuukka kaadettiin
selvässä maalintekotilanteessa. Puoliaika päättyi tilanteessa 3-1
Young Boysille.
2.Puoliaika
Young Boysilla oli paikkoja ratkaista ottelu pelatessaan reikäpaidalla |
Riveri tuli kovaa toiselle puoliskolle.
Reilu minuutti ja Riveri saa juonittua kavennusosuman kulmapotkun
päätteeksi. Tämän jälkeen kotijoukkueen peli hieman sekosi ja
keskialueelle syntyi turhaa tilaa. Tämän vuoksi Riverin hyökkääjät
pääsivät helposti vaarallisiin tilanteisiin ja yhden näistä se
käyttikin hyväksi tasoittaen ottelun tilanteeksi 3-3. Tasoituksen
jälkeen Young Boys pääsi peliin mukaan ja alkoi luoda lisää
paikkoja vierasjoukkueen maalille. Peliä käytiin enimmäkseen Riverin päädyssä ja
Riveri oli pieni muotoisen paineen alla. Kentällä Young Boys puskee
vimmatusti päälle ja yleisö ylhäällä kannustaa omiaan, niin
äänekkäästi että kentällä kommunikointi muodostui haastavaksi
fanaattisten fanien kannustaessa omiaan. Yleisö sai lopulta mitä
oli vaatinut ja toivonut, kun Joonas "Joukkueen sakkokuningas"
Heinikainen pyörähti keskialueella vastustajasta irti ja löysi
syötöllään takatolpalle juoksevan Erno "ei se mee"
Mäkeläisen. Tilanteessa Epi iski 4-3 johtomaalin noin kymmenen minuuttia ennen
loppua ja Kisakaaren Hornankattila räjähti yleisön villiintyessä johto osumasta. Young Boysin virheet olivat tässä vaiheessa valitettavasti jo täynnä ja keskialueella sattunut käsivirhe merkkasi
sitä, että pallo vietiin kymmeneen metriin. Riverin hyökkääjä
ei epäonnistunut ja tilanteeksi 4-4. Kun ottelua oli jäljellä
kolme minuuttia, niin Young Boys pääsi jauhamaan peliä
reikäpaidalla Riverin päätyyn. Kotijoukkueella olikin useampi
paikka tehdä johto osuma, mutta nyt oli tuuri sekä askelmerkit Riverin puolella. Paine oli kova ja Riveri kesti sen
iskemällä vain 15 sekuntia ennen loppua 4-5 voittomaalin jotka olivat myös loppulukemat.
Luonnolisesti hyvin pettyneitä Young
Boysin pelaajia oli ottelun jälkeen, koska mahdollinen sarjavoitto
olisi vaatinut voiton ottelusta. Pienestä oli kiinni, mutta pallo on
pyöreä ja tiukoissa peleissä marginaalit ovat hyvin pienet. Tässä
ottelussa Riveri ehkä hieman vastaantulijana sai kuitenkin raavittua
ottelusta voiton. 4-4 Tilanteessa Young Boysilla ei ollut muuta
mahdollisuutta, kuin yrittää rohkeasti reikäpaidalla voittoa.
Tasapeli ei olisi hyödyttänyt kotijoukkuetta sarjan kannalta, kuin
kolmannen sijan varmistamista. Tällä kertaa käteen ei jäänyt
edes sitä kuuluisaa kuivaa luuta.
Ottelu oli hyvin tasokas ja
yleisöystävällinen pelitilanteiden vaihtuessa nopeasti. Vaikka ottelu oli tunnetasoltaa hyvin korkea, niin kummaltakaan joukkueelta ei nähty ottelun missään vaiheessa yhtään ylilyöntiö vaan peli pysyi kovaotteisena sääntöjen sisällä. Sarjassa
tilanne on se, että SC Riverball ja LPK taistelevat lohkovoitosta ja
Young Boys sekä JoSePa kolmannesta sijasta. Young Boysilla on
jäljellä vielä viisi ottelua eikä niissä otteluissa annetaan yhtään periksi. Pelit hoidetaan kunnialla sarjan loppuun asti ja
viimeisen ottelun jälkeen katsotaan mihin sijoitus lopulta riittää.
Young Boys kiittää yleisöä hyvästä kannustuksesta ja toivoo
yleisön löytävän paikalle myös ensi sunnuntaina, kun
Rantakeitaassa kohdataan Joensuun JIPPO.
Young Boysin kokoonpano
Mikko Kaminen (2+0) 0
Tuukka Sirviö (1+1) 0
Erno Mäkeläinen (1+1) -1
Joonas Heinikainen (0+1) 0
Vili Häkkinen (0+0) +1
Juuso Kakkonen (0+0) -1
Juuso Savikurki (0+0) -1
Pietu Nykänen (0+0) -1
Jani Kaminen (0+0) -1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti